Teksti Matti Hokka
Uistelen aika paljon, toukokuusta syyskuulle asti. Hauki on ylivoimaisesti yleisin saaliskala, kuhaa tuli joinakin vuosina mukavasti, mutta viime vuodet ovat olleet aika hiljaisia. Päämääräni on saalistaa järven suurin hauki. Jaa, että milloin sitten sen tiedän saaneeni. En tiedäkään. Siksi voin jatkaa uistelua.
Kun paljon uistelee, voi tapahtua erikoisia sattumia. Minulla on lähes aina 2 uistinta pyytämässä. Erään kerran toiseen iski hauki, mutta veneen vieressä se sai siiman poikki, ja meni ”sen siliän”, hyvä viehe hampaissaan. Mutta ei ihan. Laitoin tuupparin työntämään, kun toinen uistin oli vedessä, ja aloin kiinnitellä uutta viehettä toiseen. Silloin vedessä olevaan vieheeseen iski kala ja aika väsyneen tuntuisena sen sain veneen viereen ja veneeseen. Ja ilokseni sillä oli se toinen viehe katkenneen siiman kera. Saattoi vai todeta, että oli se taatusti aika nälkäinen hauki.
Toinen vielä erikoisempi tapahtuma sattui tässä Juhannuksen 2019 jälkeisellä viikolla. Lähdin taas järvelle ”kuhaa uistelemaan”, mutta laskin harvat verkot mennessäni Terrisaaren pohjoispuolelle. Sitten suuntasin pohjoista kohden ja virittelin molempia uistimia veteen pyydystämään. Hevonleuan eteläpuolella n. 100 m. päässä rannasta iski HIPU-vieheeseen kala, jonka heti totesin olevan ilmeinen vonkale. Se veti siimaa jatkuvasti, ja minä pidin siimaa kireällä, jolloin se hyppäsi ilmaan ja siima olikin sitten löysä. Jotenkin arvelin, ettei se kala ei näyttänyt hauelta, mutta itseäni lohduttelin, että mikäpä muukaan se olisi ollut. Siiman katkeaminen selvisi heti omaksi mokaksi, kun kelasin siiman jämän veneeseen. Olin nimittäin hiljattain vaihtanut uuden kelan vapaani ja minulla oli uutta siimaa 80 m. Laitoin vanhaa siimaa rullan pohjalle kasvattaakseni kelan ympärysmittaa, ja sen päähän sitonut taatusti kunnon solmulla sen 80 m. uutta siimaa. Kokemukseni on, että hauelle 80 m. riittää väsytykseen hyvin, mutta nyt oli kaikki 80 m. ulkona, joten solmukin oli päätynyt veteen asti. Ja solmun vierestä vanha siima oli pettänyt. Saattoi siinä tulla joku -kele, ja -tana, mutta mielessäni käväisi, että voihan se yön aikana uida verkkooni ja vieheen koukuista sotkeutua siihen kiinni. Ja kävi tietysti mielessä sekin, että olisikohan nyt ollut se järven suurin hauki.
Aamusella lähdin verkoille. Lukija kenties arvaa, että siellähän se hauki olikin. Melkein oikein, sillä siellä oli TAIMEN. Verkkoa nostaessa huomasin, että siitä lähti ohut siima jonnekin. Nosto keskeytyi siihen ja aloin lappaa siimaa veneeseen. Siima sen kuin tiukkeni ja alkoi luistaa sormista. Ehkä 10 minuuttia tätä jatkui, kunnes veneen vieressä olikin hauen asemasta taimen, ja kisa muuttui vielä jännemmäksi, sillä harvinaista herkkuahan se on taimenta väsyttää. Sitten se päätti uida veneen perässä olevaan verkkooni ja juuttui poskella olevasta vieheestä siihen. Verkolla sitä olikin sitten helppo nostaa veneen viereen ja haavilla ylös. Kun ihmettelin, että se ei heti ollut juuttunut koukuista verkkoon, selvisi, että se oli kiertänyt riimuverkkoni riimulangan ja siima oli siinä tiukasti kiinni. Mutta arvoitus on kuitenkin, miten se oli pystynyt riimulankaa kiertämään, langan ja verkon välistä, juuttumatta vieheestä. Viehe oli toisella poskella, takakoukku varsin lujasti kidusten takana olevassa luukaaressa.
Kala painoi 2,750 kg, pituutta oli riittävästi sekä rasvaevä leikattu. Siis teurastettavaksi kelpaava. Ei tarvinnut päästää kasvamaan. Paikasta, jossa se uistimestani irtosi, oli verkkoon reilut 300 m. joten melkoinen sattuma siinä oli ollut. Olisinkohan ajatuksen voimalla ohjannut sen kulkua, kun ehdin jo moista illanmittaan toivoa! Sainhan myös pelastettua Vääksyn Kalastustarvikekaupan omistajan minulle takuuvieheenä myymän 7 euron vaapun. Hän kyllä myi sen kuhan uisteluun takuulla. Ehkä niitä kuhiakin vielä tarttuu?
Kirjoitteli Matti Hokka, 27.6.2019