Tiivistelmä:
Kokonaiskuva: Järvi on monin osin melko luonnontilainen — linnusto sekä vesikasvi- ja muu lajisto (kaloja lukuun ottamatta) kohtuullisen hyvässä tilassa. Suurin haaste ei ole rehevöityminen vaan tummuminen ja liettyminen, ja se pahenee vähitellen.
Neljä teemaa
- Rehevöityminen — ei täällä suurin ongelma. Ei isoja kaupunki- tai teollisuuspäästöjä; kuormitus tulee maataloudesta, ranta-asukkailta ja metsäojista. Ilmastonmuutos (talvisateet) lisää huuhtoumaa vähitellen → toimia tarvitaan jatkuvasti, jotta tila pysyy edes ennallaan.
- Tummuminen ja liettyminen — järven suurin haaste. Valuma-alueen ojitetut turvemaat (entiset suot) päästävät kiintoainesta ja liuennutta orgaanista ainesta. Uusi tutkimus (Luonnonvarakeskus): ongelma ei häviä ojien vanhetessa vaan pahenee 20–30 vuoden ajan. Laskeutusaltaat pysäyttävät kiintoainesta, mutteivät liuennutta ainesta.
- Säännöstely ja vesitalous. Vedenpinta on isossa kuvassa melko luonnontilainen, mutta kalojen kulku Kokemäenjoen ja Kymijoen suuntaan on estynyt patojen vuoksi.
- Lajisto. Kaloja lukuun ottamatta kohtuullisen hyvä; luontaisesti kuteva taimen (ja todennäköisesti toutain) puuttuu patojen takia. Kuikan esiintyminen kertoo, että rantarakentaminen on pysynyt kohtuullisena.
Kaksi tärkeintä toimenpidettä (Panun suositus)
- Rehevimpien ojitettujen metsien ennallistaminen (ojien tukkiminen). Vähentää tummumista ja liettymistä ja tasaa vedenpintaa — ennallistetulta suolta vesi valuu hitaammin, mikä auttaa myös kesän alhaiseen vedenpintaan. Rahoitus: valtion Helmi-ohjelma, luonnonarvomarkkinat (esim. S-ryhmä).
- Patojen purku/ennallistaminen kolmeen suuntaan (Kasiniemi/Vehkajärvi, Palsanoja, Arrakoski) kalojen kulun palauttamiseksi.
Konkreettiset avaukset yhdistykselle
- Dialogi Metsähallituksen kanssa: iso osa valuma-alueesta on valtion maata, ja merkittävä osa tummumishaasteesta tulee valtion omista ojitetuista metsistä. Metsähallitus ennallistaa soita tuhansia hehtaareita vuodessa → voisiko osan kohdentaa tänne hankalimpiin kohtiin? (Valtion maat näkyvät retkikartta.fi → karttatasot → “metsätalouden monikäyttömetsät”.)
- Purojen lahopuu jätettävä paikoilleen — se pidättää kiintoainesta. Purojen varsille ohuet hakkaamattomat suojavyöhykkeet.
Asukkaan toimet
Saunapesut kuivalla maalla (ei saippuoita/mattoja järvessä) · kalanperkeet haudataan kauas rannasta · niitetty kasvimateriaali viedään pois rannasta.
Koko esitelmä:
Johdanto: neljä teemaa
Alkuun haluaisin sanoa, että tällaisen vesistön tilaa voi kuvata monella tavalla. Kuten äskeisessä keskustelussa kuultiin, eri ihmisille tärkeät kysymykset ovat erilaisia. Itse ajattelen, että kun ruvetaan puhumaan suomalaisen järven tilasta, asia kannattaa jakaa neljään pääteemaan:
- Rehevöityminen. Käytännössä kaikilla järvillämme on jonkinasteinen rehevöitymisongelma; ihminen on toiminnallaan lisännyt järviin tulevaa ravinnehuuhtoumaa.
- Kiintoaineen ja liuenneen orgaanisen aineksen päästöt eli tummuminen ja liettyminen. Nämä ovat kytköksissä toisiinsa ja osin rehevöitymiseen, mutta järvi voi tummua tai liettyä ilman voimakasta rehevöitymistäkin.
- Säännöstely ja vesitalous — vedenpinnan korkeudet.
- Lajisto — järvessä elävä lajisto (kalat, vesilinnut, vesikasvit): kuinka luonnontilaista se on ja onko vieraslajeja.
Kun kysytään, missä tilassa järvi on, on siis muistettava, että kyse on monenlaisista kysymyksistä. Esimerkiksi lajistoon vaikuttaa rantarakentaminen: jos rannat on täysin rakennettu, kuikka ei löydä pesäpaikkaa, vaikka järvi olisi muuten hyvässä tilassa.
Käyn lyhyesti läpi käsitystäni tämän järven tilasta ja siihen vaikuttavista tekijöistä näiden neljän teeman kautta.
1. Rehevöityminen
Monille suomalaisille järven tila on yhtä kuin rehevöityminen: onko ravinne- eli fosfori- ja typpipäästöjä ja sitä kautta sinilevää. Jos ei ole, ajatellaan että kaikki on hyvin. Tämä käsitys tulee siitä, että vielä muutama kymmenen vuotta sitten yhdyskuntajätevesiä ei juuri puhdistettu — kaupungit ja teollisuus päästivät vetensä puhdistamatta, eikä maataloudessakaan keskitytty asiaan. Rehevöittävät päästöt olivat monissa isoissa reittivesissä, kuten Päijänteessä, valtavia. Sitten asiaan herättiin ja isot päästäjät saatiin hyvin kuriin. Jopa Itämeressä viime vuosi taisi olla ensimmäinen, jolloin sinne tuli vähemmän fosforia kuin sieltä poistui esimerkiksi pyydettyjen kalojen mukana. Tästä tulee monelle harha, että Suomen vesien tila on nyt kunnossa, koska rehevöityminen on saatu haltuun.
Tällaisessa vedenjakajajärvessä varsinainen rehevöityminen — typen ja fosforin päästöt — ei todennäköisesti ole missään vaiheessa ollut merkittävin luonnontilaa haastava tekijä, koska täällä ei ole ollut isoja kaupunkeja tai teollisuutta. Rehevöittävät päästöt tulevat valuma-alueen maataloudesta ja ranta-asukkailta (toivottavasti kukaan ei enää pese hiuksia tai mattoja järvessä) sekä jonkin verran metsätaloudesta eli metsäojista, joista tulee tummentavan huuhtouman lisäksi ravinteita. Kuten äsken kuultiin, sinilevää nyt on.
Ilmastonmuutos vaikeuttaa rehevöitymistilannetta vähitellen. Talvisateet yleistyvät: vesisateet tulevat talvella, kun puut eivät yhteytä eivätkä käytä vettä, jolloin vesi huuhtoutuu vesistöihin. Talviaikainen ravinnehuuhtouma lisääntyy. Ennuste on, että ilman toimenpiteitä tässäkin järvessä rehevöittävät päästöt vähitellen lisääntyvät — siksi toimia pitäisi tehdä koko ajan, jotta pysyttäisiin edes ennallaan.
Mitä yksittäinen asukas voi tehdä:
- Saunapesut aina kuivalla maalla — ei saippuoita eikä mattoja järvessä.
- Kalanperkeet haudataan kauas rannasta; se vie fosforia ja typpeä pois järvestä.
- Niitetty kaisla ja vesikasvimateriaali viedään esimerkiksi 10 metrin päähän rannasta, jolloin ravinteet siirtyvät pois vesistöstä.
2. Tummuminen ja liettyminen
Tältä osin järvessä on melko merkittäviä ongelmia. Vesijako-järven valuma-alueilla on paljon ojitettuja turvemaan metsiä — metsätaloustermein turvemaan metsiä, biologin sanoin entisiä soita, jotka on ojitettu puun kasvattamiseksi. Tämä on Suomessa merkittävin huuhtoutuvan kiintoaineksen aiheuttaja. Kiintoaineen lisäksi sieltä tulee liuennutta orgaanista ainesta. Näitä tulee tähän järveen tälläkin hetkellä melko paljon.
Suojeluyhdistyksen merkittävin täällä tehty toimenpide ovat laskeutusaltaat. Hyvin tehtyinä ne ovat erinomaisia nappaamaan ojasta tulevaa, hajonneesta turpeesta peräisin olevaa kiintoainesta, joka vajoaa altaan pohjalle — järveen sitä tulee edelleen, mutta huomattavasti vähemmän. Altaat eivät kuitenkaan juuri pysty pysäyttämään liuennutta orgaanista ainesta, joka aiheuttaa tummumista.
Aiemmin luultiin, että ojituksen aiheuttama ongelma on väliaikainen ja poistuu ojien vanhetessa. Uusin tutkimus, erityisesti Luonnonvarakeskuksen viimeisen kymmenen vuoden tutkimus, kertoo päinvastaista: ongelma pahenee koko ajan. Kun oja kaivetaan, vapautuu ainesta aluksi lähinnä ojasta, mutta ympäröivästä suosta irtoava aines lisääntyy jatkuvasti — turpeen hajoaminen etenee 20–30 vuotta ennen kuin sitä alkaa vapautua enemmälti.
Mitä tälle voi tehdä? Laskeutusaltaat ovat osaratkaisu. Sen lisäksi olisi hyvä ennallistaa erityisesti rehevimpiä ojitettuja metsiä eli tukkia ojat. Yksityismailla tämä tehdään metsänomistajan kanssa neuvotellen — kysymys on myös siitä, kuka maksaa. Valtio rahoittaa yksityismaiden ennallistamista Helmi-ohjelman kautta, ja nykyään on myös luonnonarvomarkkinoita: esimerkiksi S-ryhmä on rahoittanut soiden ennallistamista vastuullisuustoimenpiteenä.
Iso mahdollisuus on valtion maa. Vesijaon luonnonpuistosta Romonkulman puolelle ja Kasiniemen tien varteen ulottuu noin 10 kilometriä pitkä valtion talousmetsäalue; ehkä puolet tuon puolen valuma-alueesta on valtion maata. Moni ei tiedä, että iso osa järven tummumis- ja liettymishaasteista tulee siitä, että valtio itse tekee näitä toimia. Suojeluyhdistys voisi hyvin käydä dialogia Metsähallituksen kanssa: voisiko Metsähallitus kohdentaa soiden ennallistamistoimiaan — joita se tekee Suomessa tuhansia hehtaareita vuodessa — tänne hankalimpiin kohtiin. Valtion maan voi katsoa itse: mene retkikartta.fi -sivulle, avaa karttatasot ja klikkaa “metsätalouden monikäyttömetsät” (kansankielellä valtion suojelemattomat metsät) — ne näkyvät keltaisena kartalla. Näin valtio voisi halutessaan ottaa haltuun ehkä puolet täkäläisestä tummumishaasteesta.
Muuta: monet ojitetut alueet virtaavat ensin puroon ja sitten järveen. Asiaa voi hillitä sillä, että purot muuttuvat vähitellen luonnontilaisemmiksi — esimerkiksi puroon kaatuva lahopuu nappaa osan ongelmasta. Älkää siis koskaan poistako purosta lahopuuta; se edistää vesiensuojelua. Purojen rannoille kannattaa jättää ohuet hakkaamattomat suojavyöhykkeet, jotka auttavat puroa luonnontilaistumaan ja pidättämään kiintoainesta.
Tummuminen ja kiintoaine ovat todennäköisesti tämän järven suuri haaste, ja myös se pahenee ilmastonmuutoksen ja lisääntyvien talvisateiden myötä.
3. Säännöstely ja vesitalous
Järvi on tässä mielessä kiinnostava, koska se sijaitsee vedenjakajalla. Yksi tulosuunta on Kasiniemen suunta: Lummenesta vesi valuu ensin Vehkajärveen ja sieltä Kasiniemen kautta tähän järveen. Kuten puhuttiin, siellä on pato. Kalatalousasiantuntija sanoi suoraan, että padolle on jo olemassa purku- ja ennallistamissuunnitelma: padosta voisi tehdä luonnontilaisen kosken, jolloin molempien järvien vedenpinta muuttuisi siltä osin luonnontilaiseksi ja Vehkajärvestä laskisi vesi luonnontilaisen kosken kautta. Asiantuntija korosti, että molempien järvien asukkaiden ja osakaskuntien pitäisi ensin olla asiasta yksimielisiä. Toteutuessaan esimerkiksi taimen voisi lisääntyä siinä koskenpätkässä — monessa mielessä hieno paikka.
Lähtevistä vesistä Palsanojan kautta lähtee Kokemäenjoen suunnan vesi; se on vesitalouden mielessä jokseenkin auki ja luonnontilainen. Kun mennään pari järveä alaspäin, siellä on Porraskosken iso vesivoimala: veden virtaus on luonnontilaista, mutta kalojen liikkuminen ei. Arrakosken suuntaan lähtevä uoma on Arrakoskella tukossa, ja kalaporras on toimimaton.
Veden pinta on siis isossa kuvassa melko luonnontilainen, mutta kalojen yhteys Kokemäenjoen ja Kymijoen suuntaan on kaukana luonnontilasta.
4. Lajisto
Kuvasin jo osin lajiston luonnontilaisuutta kalojen osalta. On selvää, että luonnollisesti kuteva taimen puuttuu tästä järvestä, ja todennäköisesti myös toutain. (En tiedä Tohtainlammin nimen historiaa, mutta voisi ajatella, että nimi tulee kalasta nimeltä toutain; Kokemäenjoki on Suomen historiallisesti tärkein toutainvesistö, joten tässä järvessä on todennäköisesti ollut paljonkin toutainta ennen patojen rakentamista. Se on isoksi, 7–8-kiloiseksi kasvava petomainen särkikala, jota esimerkiksi Pirkanmaalla vapakalastajat mielellään pyytävät, koska se on kova tappelemaan.) Taimenta tulisi sekä Päijänteen että Kokemäenjoen suunnasta, jos padot olisivat poissa. Tällaisessa vedessä pitäisi kaiken järjen mukaan olla myös melko paljon siikaa, ja joskus muinoin täällä on varmaan ollut ankeriastakin.
Muu lajisto kuin kalat: linnusto on esimerkki siitä, että järvi voi olla luonnontilainen, mutta rantarakentaminen voi silti karkottaa herkkiä lajeja. Kuikka on tästä hyvä esimerkki — se häiriintyy pesiessään herkästi. Sitä on tässä järvessä havaittu, mikä kertoo, että rantarakentaminen on pysynyt aisoissa ja rakentamattomia pesäpaikkoja on yhä. Olen tarkkaillut järven linnustoa paljon ja sanoisin, että tässä on melko luonnontilainen, karun ja kirkasvetisen järven linnusto. Tummuminen kuitenkin haastaa syvällä saalistavia lintuja, kuten kuikkaa ja koskeloita: jos se etenee liian pitkälle, kalojen nappaaminen hämärässä vaikeutuu ja lintujen määrä alkaa vähetä. Vesikasvillisuuden määrä on todennäköisesti lisääntynyt suhteessa luonnontilaan (kuten Aimo Kainiemi kuvasi lapsuutensa uimavesistä), mutta lajisto sinänsä on melko luonnontilainen.
Lajimielessä voisi sanoa, että kaloja lukuun ottamatta järven tila on kohtuullisen hyvä.
Yhteenveto: miten järven luonnontilaa voisi parantaa
Jos minulta kysyttäisiin, kaksi tärkeintä asiaa olisivat:
- Rehevimpien ojitettujen metsien ennallistaminen. Jokainen ennallistettu hehtaari auttaa järven vesitaloutta ja veden tilaa. Se auttaa myös kesäaikaiseen alhaiseen vedenpintaan, koska ennallistetulta suolta vesi valuu järveen paljon hitaammin kuin ojitetulta — se tasaa kevättulvaa ja tuo enemmän kesäaikaista vettä järveen.
- Patoasiat kolmeen suuntaan: Kasiniemen, Palsanojan ja Arrakosken suunta. Jos lajien liikkumista saataisiin lisättyä, kalasto muuttuisi luonnontilaisemmaksi ja järven tila paranisi.