”Kesä Vesijako-järvellä” – valokuvauskilpailun tulokset

Kilpailuun saapui kuvia 12 kuvaajalta – yhteensä 37 otosta. Kilpailun taso oli hyvä ja voittajien valinta osoittautui vaikeaksi. Arvosteluraatiin osallistuivat kaikki hallituksen kahdeksan jäsentä ja äänestyksessä lopulta kaksi otosta saivat yhtä paljon voittoääniä. Tämän vuoksi ensimmäinen sija jaettiin kahden kuvaajan kesken.   

Valokuvauskilpailun voittivat Toni Jokinen kuvallaan ”Kesän riemuja” ja Leena Rahkamo kuvallaan ”Peilityyni”. Kesän riemuja on kuvattu Hakiansalmen uimarannalla ja jälkimmäinen Romonkulmalla. Voittajat palkitaan Vesijaon Tuoretorin 100 euron lahjakorteilla.

Kolmanneksi sijoittui Toni Jokinen kuvallaan ”Hiljaa uistellen”. Kuva on taltioitu Selkä-Kaitanon ja Kalliosaarten välissä. Toni saa kuvastaan Tuoretorin 50 euron lahjakortin.

Kunniamaininta jaettiin Matti Rantalalle otoksesta ”Iltarusko 9.8.2019”.

Raati perusteli valintaansa seuraavasti: Nämä kaikki neljä kuvaa kuvasivat parhaiten kilpailun teemaa ”Kesä Vesijako-järvellä”. Kyseisiin kuviin on taltioitunut kaunis järvimaisema, veden puhtaus ja järven antama nautinto ja ilo ihmisille.

Jaettu 1. Sija: Toni Jokinen – Kesän riemuja (Hakiansalmen uimaranta)

Jaettu 1. Sija: Leena Rahkamo – Peilityyni (Romonkulma)

3. Sija: Toni Jokinen – Hiljaa uistellen (Selkä-Kaitanon ja Kalliosaarten välissä)

Kunniamaininta: Matti Rantala – Iltarusko 9.8.2019 (Käiniemi)

Vesijako-järven suojeluyhdistys ry käynnisti valokuvauskilpailun 20.6.2019. Kilpailu päättyi 31.8.2019. Kilpailun aiheena oli ”Kesä Vesijako-järvellä”. Kisaan vastaanotettiin yhdeltä osallistujalta enintään neljä kuvaa kesällä 2019 itse otettua väri-  tai mustavalkokuvaa.

Yhdistyksen hallituksen jäsenet toimivat kilpailun tuomareina eivätkä siten osallistuneet kilpailuun. Muutoin kilpailu oli kaikille avoin. Kuvat arvioitiin ja pisteytettiin nimettöminä. Kisaan saapui loistavia kuvia: kauniista kesäpäivistä, upeita auringonlaskuja, sinisiä kuutamoita, muutamia eläinaiheisia kuvia. Kuvat tullaan julkaisemaan myöhemmin kotisivuillamme.

Vesijako-järven suojeluyhdistys ry kiittää kaikkia kilpailuun osallistuneita!