Kalasääski

Posted by on 25.7.2017 in Sääksi, Uutiset | 0 comments

Kalasääski eli sääksi on laajalti levinnyt laji mutta silti vielä Euroopassakin varsin harvinainen. Suomessa arvioidaan olevan noin 1200 paria. Sääksi munii vapun aikoihin 2-3 kananmunan kokoista munaa pesään, joka sijaitsee rauhallisella paikalla vahvarunkoisen puun, usein männyn latvassa.

Vesijaolla on Isonsaaren pohjoisosassa ollut jo toistakymmentä vuotta ”tekopesä”, jonka paikalliset lintuharrastajat tekivät sinne. Viime vuonna siellä ei pesitty. Syksyllä paikalla nähtiin sääksipariskunta, ilmeisesti katsastamassa pesäpaikkaa, ja tänä keväänä pesiminen taas alkoi. Rengastajat kävivät pesällä heinäkuun alussa ja pesästä löytyi 3 poikasta.

Sääksi syö pääasiassa kalaa kalastaen sitä nopeilla syöksyillä sukeltaen veteen. Vesijako järvellä sääksi arvatenkin syö särkeä ja lahnaa. Havaintoja on ollut mm. Kurenlahden suunnalta.

 

Kuvaaja: Juhani Koivu